Etusivu Hankkeet Työ- ja toimintakykyä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstölle (Vape-hanke)

Työ- ja toimintakykyä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstölle (Vape-hanke)

Sisällysluettelo

Tiivistelmä

Hankkeen keskeiset tavoitteet ovat:

  • Vähentää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön uupumusta
  • Lisätä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön hyvinvointia
  • Kehittää ja mahdollistaa hyvinvointia ja palautumista tukevia toimintatapoja johdon ja esihenkilöiden käyttöön
  • Lisätä jokaisen arkiaktiivisuutta, joka tukee henkilöstön hyvinvointia ja palautumista

Hankkeessa pilotoidaan uusia menetelmiä ja käytänteitä kohdeyhteisölähtöisellä otteella. Keskeisinä toimintamuotoina hyödynnetään Kehon kuntoindeksi- ja Firstbeat-mittauksia sekä elintapaohjausta. Tarkoituksena on vakiinnuttaa toimivia ja hyväksi havaittuja toimintamuotoja pysyväksi osaksi hankkeessa mukana olevien organisaatioiden arkea. Parhaimmat käytänteet tullaan jakamaan edelleen uusien kaupunkien käyttöön.

Lisäksi jokaisessa kaupungissa henkilöstö on päässyt itse vaikuttamaan toimiin, joita hankkeen puitteissa toteutetaan.

Esimerkkeinä kaupunkikohtaisista kokeiluista ovat:

  • Esihenkilöiden valmennukset
  • Verkkokoulutus aiheesta aivot ja työ
  • Sparky-hyvinvointisovelluskokeilu
  • Tunnetyöpajat
  • Taukohuonetempaukset
  • Yhteiset lajikokeilut
  • Työterveyshuoltoyhteistyön tiivistäminen
  • Sähköpyöräkokeilu osana työmatkaliikkumista                                                           

Vape-hanke on tärkeä osa Liikkuva aikuinen -ohjelman työtä.

Tulokset

Päätulokset Syksyn seurantamittaukset olivat jatkoa keväällä 2022 toteutetuille henkilöstön lähtötasomittauksille, joihin osallistui 300 henkilöä. Syksyn mittauksissa mukana oli myös uusia osallistujia mm. henkilöstön vaihtuvuuden vuoksi. Kaikkiaan 163 henkilöä antoi luvan tulostensa tallentamiseen ja kävi sekä kevään että n. 6 kuukautta myöhemmin syksyn mittauksissa. Heistä 68 % paransi tulostaan toisessa mittauksessa*(Kuvio 1). Fyysisen kunnon kokonaistulosten muutos syntyi monista mitatuista osa-alueista, mutta eniten muutosta havaittiin kestävyyskunnossa ja viskeraalisen eli sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrässä. Merkittävää oli se, että alkumittauksissa huolestuttavan tuloksen saaneiden osuus tuloksiaan parantaneiden joukossa oli 78%. Toimilla siis onnistuttiin vaikuttamaan tärkeimpään kohderyhmään.

Hanke julkaisee toukokuussa 2023 Vape-sanomat-julkaisun, johon on kerätty keskeisimmät onnistumiset sekä yhteenvedot toimenpiteistä ja tuloksista.

 

 

Kohderyhmät

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstö

Kehittämisteemat

Hankkeessa etsitään ratkaisuja varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön työssä jaksamiseen, työhyvinvointiin ja työstä palautumiseen, jotka aihealueina ovat herättäneet huolta valtakunnallisesti.

Asiasanat

Työhyvinvointi, työkyky

Tiedot

Hankkeen id

3891

Ajankohta

2022 - 2023

Lisätty rekisteriin

12.04.2023

Hallinnoijan tiedot

Hallinnoija

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Yhteyshenkilö

Teemu Ripatti

Rahoitustiedot

Rahoittaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM)

Rahoituslähde / rahoitusmomentti

Erityisavus