Hyvinvointihanke
Sisällysluettelo

Tiivistelmä
Hyvinvointituutorointi on kaikille Oulun yliopiston opiskelijoille avointa vertaisohjausta, jossa opiskelijat ohjaavat ja auttavat toisiaan. Opiskelijoille on tarjolla liikuntaa, tietojen ja taitojen opettelua ja kulttuuria. Järjestettävät aktiviteetit riippuvat opiskelijoiden mielenkiinnosta, eli toiveita otetaan mielellään vastaan! Tuutoroinnin parissa on mahdollista tutustua uusiin ihmisiin, oppia uusia taitoja tai löytää mielekäs harrastus pidemmäksi aikaa.
Suuri osa tuutoroinneista on opiskelijoille täysin ilmaisia. Maksullisiin toimintoihin on yleensä saatu neuvoteltua alennus yhteistyökumppanilta ja muita etuja, kuten opastuksia kulissien taakse tai erityisiä aukioloaikoja.
Tulokset
Hankkeen toimintaan osallistuttiin vuoden 2022 loppuun välisenä aikana yhteensä 5192 kertaa, tavoittaen 2119 ensikertalaista opiskelijaa. Kevään 2023 aikana osallistumismäärä on noussut jo yli 8 000 opiskelijaan. Vuoden 2022 loppuun mennessä uniikkeja hyvinvointituutorointiin osallistuneita oli 16,3 % perustutkinto-opiskelijoista ja väitöskirjatutkijoista.
Loppuvuodesta 2022 ja keväällä 2023 järjestetyissä hyvinvointihankkeen palautekyselyissä tulokset olivat positiivisia. Vastaajista yli 80 % koki, että hanke on kohentanut heidän mielenterveyttään, melkein 50% vastaajista koki, että heidän fyysinen kunto on parantunut. Yli 60 % kertoi löytäneensä uusia ystäviä hankkeen parista. Lähes kaikki vastaajat suosittelivat hankkeen toimintaa myös muille opiskelijoille. Ja noin 85 % oli joko samaa mieltä tai täysin samaa mieltä väitteen ”Olen löytänyt itselleni mielekästä tekemistä hyvinvointihankkeen avulla” kanssa.
Kohderyhmät
Oulun yliopiston opiskelijat
Kehittämisteemat
Hyvinvoinnin lisääminen Oulun yliopistossa hyvinvointituutoroinnin keinoin
Asiasanat
Hyvinvointituutorointi
Tiedot
Hankkeen id
3894
Ajankohta
2021 - 2024
Hankkeen kotisivu
Lisätty rekisteriin
05.05.2023
Hallinnoijan tiedot
Hallinnoija
Oulun yliopiston ylioppilaskunta, OYY
Yhteyshenkilö
Timi Kärki
Rahoitustiedot
Rahoittaja
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Rahoituslähde / rahoitusmomentti
Erityisavustus